Tuomas Linnan näyttely avattu


Tuomas Linnan teos Työhuoneeni kärpäset heräävät henkiin Roomasta tuodulta marmorilaatalta.

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun vuonna 2019 voittaneen Tuomas Linnan näyttely on avautunut. Näyttelyyn Työhuoneeni kärpäset heräävät henkiin Roomasta tuodulta marmorilaatalta voi tutustua Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla. Tuomas Linna sai näyttelyn palkinnoksi voittaessaan kilpailun. Koronapandemian vuoksi näyttely ja siihen liittyvät teokset ovat nähtävissä ainoastaan Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla elokuun 2021 loppuun saakka.

Tuomas Linna asuu ja työskentelee Espoossa. Sukujuuret ovat vahvasti Etelä-Pohjanmaalla Alavudella. Linna on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Kesällä 2020 nähtiin toinen palkintonäyttely Jokainen pieni asia Nelimarkka-museolla, jonka residenssissä Linna pääsi työskentelemään.

Näyttelyn avaa museotoimenjohtaja Elina Alkion kirjoitus Kärpäsenä katossa, vierailijana verkossa ja turistina taidenäyttelyssä. Kirjoitus ei ole taidehistoriallinen analyysi tai näyttelykritiikki, vaan Alkio kirjaa ylös impressioita eli näyttelyn herättämiä vaikutelmia ja mielikuvia.

− Suunnannäyttäjänä oli intuitio, fiilis ja jonkinlainen aivojen vapauttaminen assosioimaan. Yritin myös tyhjentää mieleni ennakko-oletuksista ja tiedoista, joita minulla taiteilijasta ja hänen työskentelystään oli, kirjoittaa Alkio.

Tuomas Linnan Työhuoneeni kärpäset heräävät henkiin Roomasta tuodulta marmorilaatalta -näyttely rakentuu viidestä valokuvateoksesta. Näyttelyn keskiössä on lyhyt tarinallinen ja pohdiskeleva teksti, minkä näyttämönä toimii arkinen uimahalli ja sen ihmiset.

− Minua kiehtovat pienet arkipäiväiset tapahtumat ja kohtaamiset, joista välittyy elämän mielettömyys, Linna toteaa.

Linnan teoksista, joissa yhdistyvät kuvat, käsitteellisyys ja teksti, sekä Elina Alkion näyttelykirjoituksesta syntyy mielenkiintoinen näyttelyelämys. Se herättää ajatuksia ja pohdintoja, on nykytaidetta parhaimmillaan.

Vuoden 2021 kilpailu parhaillaan käynnissä  

Viides Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailu on parasta aikaa meneillään. Kilpailuun voivat osallistua kaikki vuonna 1986 syntyneet tai sitä nuoremmat Etelä-Pohjanmaan maakunnassa asuvat tai sieltä kotoisin olevat kuvataiteilijat tai kuvataiteilijan ammattiin opiskelevat. Kilpailuun voi osallistua kaikilla kuvataidelajeilla.

Tuttuun tapaan kilpailu käydään kahdessa osassa. Tuomaristo valitsee osallistujista 3–6 finalistia kilpailuun lähetettyjen kuvien perusteella syyskuussa 2021. Finalistit ja heidän työnsä esitellään verkkonäyttelynä 4.10.–29.10.2021. Tuomaristo valitsee voittajan ja yleisö äänestää oman suosikkinsa finalistien joukosta verkkonäyttelyn aikana.

Vuoden 2021 nuori eteläpohjalainen taiteilija ja yleisön suosikki julkistetaan 4.11.2021 Etelä-Pohjanmaan maakuntajuhlassa. Lisätietoja kilpailusta ja tarkat kilpailusäännöt löytyvät Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivustolta.

Lisätietoja kilpailusta:

  • Museotoimenjohtaja Elina Alkio, p. 044 297 0489, elina.alkio(a)alajarvi.fi
  • Kehittämisasiantuntija Tuija Ahola, p. 050 537 8071, tuija.ahola(a)etela-pohjanmaa.fi