Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen - Huomisen lakeus -logo.

Maakuntakaavoituksella ohjataan maakunnan alueiden käytön suunnittelua ja luodaan linjauksia koko maakuntaa koskevalle maankäytölle. Maakunnan suunnittelussa huomioidaan valtakunnalliset tavoitteet ja sovitetaan ne yhteen alueiden käyttöön liittyvien maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan muodostaa kaavakartta ja siihen liittyvät kaavamerkinnät ja -määräykset. Kaavakarttaan liittyvä kaavaselostus selventää ja täydentää kaavakarttaa, siihen kuuluvia merkintöjä ja määräyksiä. Selostuksessa kuvataan mm. kaavan tavoitteita ja keskeisiä suunnitteluprosessin vaiheita sekä maakuntakaavan toteuttamista.

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava on ohjeena laadittaessa alueen kuntien yleis- ja asemakaavoja, ja se ohjaa myös viranomaisten muuta alueiden käyttöä koskevaa suunnittelua.

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 on voimassa

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus päätti kokouksessaan 17.12.2024 maankäyttö- ja rakennuslain (201§) mukaisesti määrätä maakuntavaltuuston hyväksymän Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan 2050 tulemaan voimaan.

Maakuntakaavan voimaantulosta on kuulutettu maakuntakaava-alueeseen kuuluvissa kunnissa sekä sanomalehti Ilkka-Pohjalaisessa ja Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla 20.12.2024.

Voimaan tultuaan Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 on kumonnut aiemmin hyväksytyt voimassa olevat Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavat kokonaisuudessaan.

Maakuntakaavasta on jätetty kahdeksan valitusta, joiden käsittely jatkuu Vaasan hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeus voi tarvittaessa keskeyttää maakuntakaavan täytäntöönpanon.

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaava-aineisto: 

Kaavaan liittyviin selvityksiin voi tutustua

Olemme koonneet maakuntakaavan kaavamerkinnät karttapalveluun » 
Lisäksi kaavakarttaa voi tarkastella teema kerrallaan täällä »

Maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua tästä


Mikä on maakuntakaava, miksi se laaditaan ja mitä se sisältää?

Maakuntakaava on kartalla esitetty suunnitelma, jossa keskitytään alueiden käytön valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviin asioihin. Maakuntakaava on työkalu, jolla suunnitellaan koko maakuntaa koskevaa maankäyttöä pitkällä tähtäimellä ja edistetään maakuntastrategiassa asetettuja tavoitteita. Käytännössä maakuntakaava ohjaa kuntien yleis- ja asemakaavoitusta.  Kaikilla kaavassa esiintyvillä merkinnöillä on oltava perustelu. Kaavamääräykset kuvaavat, miten kaavakartta merkintöineen vaikuttaa alueiden käyttöön.

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 sisältää kaikki alueidenkäytön teemat eli aluerakenteen, liikenteen ja teknisen huollon verkostojen, viherrakenteen, luonnonvarojen, energiatuotannon ja kulttuuriympäristöjen teemat sekä alueelliset kehittämisperiaatteet.

Tutustu maakuntakaavaan ja sen laadintaan alla olevalla videolla!

Video löytyy myös Etelä-Pohjanmaan liiton YouTube-kanavalta osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=X-tPEC2XXsk


Tutustu maakuntakaavan laadinnan vaiheisiin:

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 5.4.-13.5.2024 alueen kunnissa, Etelä-Pohjanmaan liiton toimistolla sekä verkkosivuilla. Julkisen kuulemisen aikana jokaisella oli mahdollisuus lausua kaavaehdotuksesta mielipiteensä. 

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n ehdotusvaiheen julkisen kuulemisen aineisto

Julkisen kuulemisen vaiheen kaavamerkinnät on koottu karttapalveluun »  
Lisäksi kaavaehdotusta voi tarkastella teema kerrallaan täällä » 

Kaavaehdotuksen julkisen kuulemisen palaute 

Palautteita saatiin yhteensä 108 taholta, joista 21 oli kuntia ja muita viranomaisia, 35 yrityksiä ja yhdistyksiä sekä 52 yksityisiä henkilöitä. Yksityisten jättämistä palautteista 15 oli yhteispalautteita, joissa allekirjoittaneita oli enemmän kuin yksi henkilö. 

Etelä-Pohjanmaan liitto on käsitellyt saadut palautteet ja laatinut jokaiseen yksilöidyn vastineen. Yksilöidyt vastineet on hyväksytty maakuntahallituksen kokouksessa 18.6.2024. Vastineet on lähetetty tiedoksi kaikille palautteenantajille. 

Yksilöidyt vastineet on luettavuuden vuoksi julkaistu kolmessa osassa: 1) viranomaiset, 2) yritykset ja yhdistykset sekä 3) yksityishenkilöt. Voit tutustua kaikkiin palautteisiin ja vastineisiin alla olevista linkeistä: 

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotus oli maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti maakuntakaavan kannalta keskeisten viranomaisten ja yhteisöjen lausuttavana aikavälillä 30.11.2023-10.1.2024. Tällöin maakuntakaavaehdotuksesta saivat jättää lausunnon ne tahot, joilta sitä lausuntopyynnössä pyydettiin. Lausunnon jätti yhteensä 50 tahoa.

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n ehdotusvaiheen aineisto, joka oli maakuntakaavan kannalta keskeisten viranomaisten ja yhteisöjen lausuttavana:

Viranomaiskuulemisvaiheen kaavamerkinnät on koottu karttapalveluun » Lisäksi kaavaehdotusta voi tarkastella teema kerrallaan täällä »

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus käsitteli ja hyväksyi palautteisiin laaditut yksilöidyt vastineet kokouksessaan 20.2.2024.

Tuulivoimaloiden alueiden Natura-arvioinnin kuuleminen

Maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueille on laadittu luonnonsuojelulain mukainen Natura 2000 -verkostoon kohdistuvien vaikutusten arviointi, josta on pyydetty luonnonsuojelulain mukaisesti lausunnot.

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntakaavojen tuulivoima-alueiden Natura-arvioinnin lausuntojen kooste (koosteen viranomaiskäyttöön tarkoitettu versio toimitetaan viranomaisille pyydettäessä) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n luonnoksen kuulemisvaihe järjestettiin 1.2.–10.3.2023, jolloin kaavaluonnosaineistot olivat nähtävillä kaikissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa, Etelä-Pohjanmaan liiton toimistolla ja liiton verkkosivuilla, ja jokaisella oli mahdollisuus antaa luonnoksesta palautetta.

Maakuntakaavan luonnosvaiheen aineiston muodostivat:

Luonnosvaiheen kaavamerkinnät on koottu karttapalveluun » Lisäksi kaavaluonnosta voi tarkastella teema kerrallaan täällä »

Kaavaluonnoksesta saatu palaute käsiteltiin kaksivaiheisesti

Maakuntahallitus hyväksyi 22.5.2023 yleisvastineen, jossa vastatiin yleisellä tasolla sellaisiin kysymyksiin ja asioihin, joita koskien palautetta saatiin eniten ja joihin tuossa vaiheessa kaavan valmistelua oli mahdollista vastata. Yleisvastineeseen voi tutustua alla olevasta linkistä:

Maakuntahallituksen 23.10.2023 hyväksymissä yksilöidyissä vastineissa kullekin lausunnon- ja palautteenantajalle vastataan erikseen esimerkiksi viranomaisten kanssa käytyjen neuvottelujen ja valmistuneiden selvitysten pohjalta. Yksilöidyt vastineet on luettavuuden vuoksi julkaistu kolmessa osassa: 1) viranomaiset, 2) yritykset ja yhdistykset sekä 3) yksityishenkilöt. Voit tutustua kaikkiin palautteisiin ja vastineisiin alla olevista linkeistä:

Yksityishenkilöt – maakuntakaavaluonnoksen palautteet ja vastineet (pdf)

Viranomaiset – maakuntakaavaluonnoksen palautteet ja vastineet (pdf)

Yritykset ja yhdistykset – maakuntakaavaluonnoksen palautteet ja vastineet (pdf)

Aloitimme maakuntakaavan uudistamisen valmistelevat työt keväällä 2020 laatimalla maakuntakaavan ajantasaisuuden arvioinnin, joka toimii nykytilannetta kuvaavana taustaraporttina maakuntakaavan uudistamisessa. 

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan ajantasaisuuden arviointi (2020) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus päätti marraskuussa 2021 käynnistää maakuntakaavan uudistamisen. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavoituksessa todettiin seuraavaksi olevan tarve kaikki teemat yhdistävälle uudelle kokonaismaakuntakaavalle.

Kaavan käynnistymisen jälkeen laadimme osallistumis- ja arviointisuunnitelman, jossa kerrotaan mm. kaavoituksen etenemisen vaiheista, kaavan tavoitteista ja osallistumisen mahdollisuuksista. Suunnitelmasta saatiin runsaasti palautetta. Maakuntahallitus hyväksyi 28.3.2022 osallistumis- ja arviointisuunnitelman palautteisiin laaditut vastineet. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään kaavan valmistumisen edetessä.

Kooste osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan saadusta palautteesta ja vastineista (pdf).

Tärkein maakuntakaavan laadintaan vaikuttava strategia on maakuntavaltuuston joulukuussa 2021 hyväksymä Huomisen lakeus -maakuntastrategia, jossa määritellään maakunnan yhteiset pitkän aikavälin kehittämistavoitteet. Maakuntastrategia sisältää maakunnan pitkän aikavälin kehittämisvision ja strategiset tavoitteet vuoteen 2050 sekä lyhyemmän tähtäimen maakuntaohjelman painopisteet vuosille 2022–2025.

Huomisen lakeus -maakuntastrategian sivusto »