Etelä-Pohjanmaan ainutlaatuisuus esiin – matkailun myyntivaltit tunnistettu!


Etelä-Pohjanmaan myyntivaltit ovat lakeus, eteläpohjalainen henki ja tapahtumat.

Etelä-Pohjanmaan matkailun ainutlaatuiset myyntivaltit julkaistiin viime keväänä. Hyvien vaihtoehtojen joukosta tunnistettiin asiantuntijaryhmätyöskentelyn jälkeen selkeästi kolme vahvaa ja ainutlaatuista Etelä-Pohjanmaan matkailun vetovoima- ja erottumistekijää. Nämä ovat lakeus, eteläpohjalainen henki ja tapahtumat.

Tällaista myyntivalttien määrittelytyötä ei oltu aikaisemmin alueella tehty. Mielestäni näitä vahvoja alueen myyntivaltteja pitää tulevaisuudessa pitää yhtä tärkeänä huoneentauluna kuin esimerkiksi alueen matkailustrategiaa tai oman yrityksen kehittämissuunnitelmaa. Määritetyt myyntivaltit voivat ohjata jokaisen alueen matkailutoimijan kehittämistyötä eri tavalla, mutta samaan suuntaan.

Lakeus, eteläpohjalainen henki ja tapahtumat

Tarkastellaanpa tunnistettuja myyntivaltteja hieman tarkemmin.

Lakeus. Se on avara kullankeltainen peltomaisema, jota ryhdittävät kauniisti harmaantuneet ladot. Lakeus on vehreitä soita ja metsiä, jossa koet rentoutuvasi keskellä suopursujen huumaavan tuoksun. Lakeus antaa tilaa unelmoida ja hengittää. Se on mielenmaisema, jossa matkailija näkee kauemmas ja laajemmalti.

Eteläpohjalainen henki. Se on ihmiset, tavat toimia, olla ja elää. Eteläpohjalainen on kasvanut lakeuksilla, jossa se on oppinut olemaan aito, komia ittensä. Se puhuu leviää, kertoo, mitä on saanut aikaaseksi ja ottaa vierahan avosyliin vastahan. Jos eteläpohjalainen jotakin päättää, se myös toteutetahan.

Tapahtumat. Eteläpohjalaiset tapahtumat, niin pienet kuin suuretkin, ovat täynnä tunnetta. Ne ovat notkuvia pitopöytiä, railakasta musiikkia, josta huokuu eteläpohjalaisuus niin sanoissa kuin rytmissäkin. Markkinoilla käsityöläisyys ja pelimannikulttuuri ovat vahvasti läsnä, unohtamatta kökkähenkeä. Näissä tapahtumissa et seiso seinäruusuna vaan heittäydyt tunnelman vietäväksi.

Myyntivalttien hyödyntäminen omassa liiketoiminnassa

Tarinakoneen Anne Kalliomäen johdolla viime keväänä pidettiin tarinallistamisen työpajat alueen matkailutoimijoille ja työpajoissa useammalle yritykselle syntyi jo ideoita, miten tunnistettuja myyntivaltteja voisi omassa liiketoiminnassa hyödyntää. Myyntivaltit voisivat näkyä esimerkiksi yrityksen tuotteissa, sisustuksessa, kivijalkaliikkeen musiikissa, värimaailmassa, kuvissa, esineissä, tuoksuissa yms.

Uuden tuotesarjan nimet voisivat tulla paikallisista katujennimistä tai täällä vaikuttaneista henkilöhahmoista. Somepäivitykset tehtäisiin aina vain eteläpohjalaisella murteella. Majoituskohteen verhoissa komeilisi eteläpohjalainen lakeus kuvina tai ravintolan menu koostuisi paikallisista erikoisuuksista.

Mitä useampi eteläpohjalainen matkailutoimija nostaa myyntivalttien sisältöjä esiin omassa toiminnassaan, sitä vahvemmaksi voimme yhdessä kehittää Etelä-Pohjanmaan alueen matkailun tunnettuutta ja vetovoimaa. Jokainen Etelä-Pohjanmaan alueen matkailun parissa toimiva voi hyödyntää myyntivaltteja ja niihin liittyviä sisältöjä omaan toimintaansa sopivalla tyylillä.

XR-teknologiat osana matkailijan asiakaspolkua -hankkeessa olemme tuottaneet kuvituskuvat, jotka ovat alueen yritysten ja matkailuorganisaatioiden vapaasti ladattavissa ja hyödynnettävissä. Myyntivalttien verkkosivulta on saatavilla myös myyntivalttien kuvaustekstit, joista voi poimia sopivia ajatuksia omalle yritykselle.

Etelä-Pohjanmaan matkailun ainutlaatuiset myyntivaltit on työstetty osana Seinäjoen ammattikorkeakoulun XR-teknologiat osana matkailijan asiakaspolkua -hanketta. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Hankkeen toimenpiteenä tullaan syksyn aikana julkaisemaan vielä XR-teknologiaa hyödyntävä toteutus, jota voidaan hyödyntää alueen markkinoinnissa. Toteutuksen avulla matkailija voi VR-laseilla kokea Etelä-Pohjanmaan ainutlaatuiset myyntivaltit tarinallistettuina ja muun muassa 360-videoin esitettynä. Tutustu hankkeeseen paremmin täällä.

Noora-Mari Syväluoma työskentelee hankkeessa, jossa on tunnistettu maakuntamme matkailun myyntivaltteja.

Noora-Mari Syväluoma
Projektipäällikkö, asiantuntija TKI
SeAMK