Maakuntamme matkailu on pitkään (aina?) ollut pirstaleista ja sekavaa, niin alan toimijoille kuin matkailijoille. Useat organisaatiot ovat tahoillaan edistäneet, kehittäneet ja markkinoineet alueen matkailua, mutta tiivis yhteistyö on puuttunut. Tämän vuoden ajan olemme rakentaneet uutta toimintamallia, joka selkeyttäisi, yhdistäisi, uudistaisi. Veisi maakuntamme altavastaajasta haastajaksi.
Mitä se käytännössä tarkoittaa? Kuntayhteistyössä suurin muutos on satsaaminen matkailun asiantuntijaan ns. kuntakummiin, joka toimii linkkinä matkailun alueorganisaation ja kunnan välillä, auttaa ja sparraa kuntien yrityksiä, sopii markkinoinnin kärjistä jne. Malli on kopioitu Visit Jyväskylä Regionilta. Meillä kunnille esitetyt rahoitusosuudet (3000–5000–8000 €/vuosi) ovat tosin paljon pienemmät, mutta kuntakummi saadaan toteutumaan, kun kunnat laajalla rintamalla lähtevät mukaan.
Matkailu on toimialana erityinen, sillä sen vaikutukset ulottuvat niin euromääräisinä kuin tunnettuusarvoina laajalle. Alueemme tuoreimmat matkailutuloluvut ovat viime vuodelta Seinäjoelta: 85 miljoonaa euroa ja 476 henkilötyövuotta. Koko maakunnasta löytyy puolestaan yli 800 matkailupalveluiden tarjoajaa. Toimialana siis merkittävä! Entäs se tunnettuus? Tangomarkkinat keikkuu tutkimuksissa vuodesta toiseen Seinäjoen tunnetuimpana asiana, kärkisijoilta löytyy myös toinen matkailu- ja tapahtumakärki, Provinssi. Isoonkyröön on puolestaan muuttanut osaajia ulkomaita myöden Kyrö Distilleryn perässä. Matkailu luo kunnille veto-, pito- ja Timo Aron sanoin lumovoimaa. Yhdistämällä voimamme saamme matkailijat (jotka ovat myös potentiaalisia asukkaita ja osaajia) lumoutumaan koko maakunnasta, Etelä-Pohjanmaasta.
Markkinoinnillisesti uudessa organisaatiossa hypähdetään iso digiloikka. Uusi organisaatio mahdollistaa myynnin ja markkinoinnin rakentamisen vahvalle digitaaliselle pohjalle, jossa ei unohdeta tekoälyn luomia mahdollisuuksia. Mielenkiintoiset sisällöt ovat kuitenkin ne, jotka houkuttavat ja koukuttavat digialustoille, joten uuteen organisaatioon palkataan päätoiminen sisällöntuottaja.
Ei nimi organisaatiota pahenna, jos ei organisaatio nimeä
Maakunnan matkailua on edistetty erilaisten nimien alla, on ollut Etelä-Pohjanmaan matkailua ja Visit Lakeutta, Seinänaapureitakin. Uuden organisaation nimi Visit Seinäjoki Region noudattaa yleisimmin alalla käytössä olevaa käytäntöä, jossa keskuskaupungin nimi yhdistyy visit-sanaan. Seinäjoki löytyy kartalta, joten saavutettavuus on helposti tarkistettavissa. Nimi toimii myös kansainvälisissä yhteyksissä.
Markkinoinnissa korostuvat nimen sijaan kohteet & teemat – kaikki kiinnostavat sisällöt alueelta. Tekemissäni 40 yrityshaastattelussa teemoiksi nousivat vahvasti tapahtumat, lapsiperhekohteet, kulttuuri, ruoka & juoma sekä luonto. Matkailijat saapuvat kiinnostaviin kohteisiin ja tapahtumiin, välittämättä kuntarajoista. Matkailussa, jos missä, kuntarajat ylittävä yhteistyö on menestymisen edellytys. Olemmehan valmiina toimimaan ja tavoittelemaan yhteistyössä menestystä matkailussa?
Yhteistyötä jopa maakuntarajojen yli tarvitaan saadaksemme Etelä-Pohjanmaata tunnetummaksi kansainvälisillä markkinoilla. Jos työtä ei nyt aloiteta, ei meillä vielä 10 vuodenkaan päästä suomea kummempia kieliä kuulla. Lappi pullistelee kansainvälisistä turisteista, Itä-Suomen matkailuun investoitiin juuri miljoonia. Mikä on meidän valttimme maailmalla?
Alueemme on tunnettu yrittäjyydestä ja hulluista, jopa suuruudenhulluista, toteutuksistamme. Osallistuin juuri kansalliseen kulttuurimatkailuseminaariin, jossa käytiin läpi Suomen maakuvaa maailmalla. Suomi tunnetaan toimivana, mutta toimivuus ei ole hauskaa. Ei luo vetovoimaa. Monien visit-organisaatioiden sinisävyiset ilmeet ja samankaltaiset kuvastot haastavat tekemään meillä toisin. Oltaasko rohkiasti erilaasia, omanlaasia? Siksi haastankin lopuksi kaikki hulluttelemaan rohkeasti – tuomaan meidän omaa kulttuuriamme ja omintakeisuuttamme esiin!
Kirjoittaja Johanna Rintamäki toimii asiantuntijana Into Seinäjoessa sekä projektipäällikkönä Uudistuva matkailumarkkinointi Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa, jossa on tämän vuoden aikana luotu alueen matkailuun uutta toimintamallia.