Eurooppa-päivän viikko – monta aihetta juhlaan


Hanna Meriläinen ja Iris Aarola nojaavat kaiteeseen.
EU-tietokeskusta luotsaavat jatkossa projektikoordinaattori Hanna Meriläinen (vas.) ja viestintäassistentti Iris Aarola (oik.).

Tällä viikolla meillä on Etelä-Pohjanmaan liiton EU-tietokeskuksessa ollut monta aihetta juhlaan. Sen lisäksi, että juhlimme koko viikon moninaisuudessaan yhtenäistä Eurooppaa ja Eurooppa-päivän viikkoa, käynnistyi meillä tällä viikolla uusi, vuoden 2025 loppuun saakka kestävä toimikausi.

Juhlitaan Eurooppa-päivää

Toukokuun yhdeksäs on valikoitunut Eurooppa-päiväksi 9.5.1950 esitetyn Schumanin julistuksen mukaan, jota pidetään ensimmäisenä askeleena Euroopan unionin perustamiselle.

Julistuksessa Ranskan silloinen ulkoministeri, Robert Schuman esitti Euroopan valtioiden välille entistä syvempää yhteistyötä, jotta rauha koko mantereella saataisiin säilytettyä. Julistuksen pohjalta synnytettiin sittemmin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, joka takasi sen, että Euroopan valtiot tekevät yhteistyötä keskeisillä teollisuuden aloilla.

Suomessa vuoden 2021 Eurooppa-päivää vietetään loppuviikosta kolmipäiväisenä virtuaalitapahtumana 7.-9.5.2021 viiden kansallisen EU-toimijan yhteistyönä. Päivien aikana verkkoon striimataan kaikkien seurattavaksi asiantuntijakeskusteluja monipuolisesti eri EU-aiheista, kuten EU:n uramahdollisuuksista, rautateiden eurooppalaisesta teemavuodesta, vastikään julkaistusta tulevaisuuskonferenssista sekä EU:n vihreän kasvun ohjelmasta. Ohjelmassa päästään nauttimaan myös live-musiikista sekä stand up-komediasta.

Me EU-tietokeskuksessa suosittelemmekin kaikkia kiinnostuneita seuraamaan kansallisen Eurooppa-päivän ohjelmaa. Niin mekin teemme! Seuraa Eurooppa-päivän tapahtumia: www.eurooppapaiva.fi

Uusi kausi käyntiin ja uutta virtaa toimistoon

Eurooppa-viikon lisäksi juhlimme EU-tietokeskuksessa myös uutta alkavaa toimikauttamme, joka starttasi käyntiin virallisesti vappupäivänä 1.5.2021.

Uuden toimikauden aikana haluamme osallistaa maakunnan asukkaita entistä vahvemmin keskusteluun Euroopan unionin toiminnasta ja tulevaisuudesta.

Tiedotustoimintamme peruskiviä tulevat jatkossa olemaan kansalaistapahtumien järjestäminen ja niihin osallistuminen, kouluvierailut yläkouluissa ja lukioissa sekä päivittäinen viestintä EU-asioista sähköisillä tiedotuskanavillamme. Näiden lisäksi vastaamme puhelimitse ja sähköpostitse kansalaisia askarruttaviin EU-aiheisiin kysymyksiin.

Tiedotuspistettä luotsataan jatkossa eteenpäin kahden osa-aikaisen tekijän yhteistyönä. Tiedotuspisteen koordinaattorina jatkaa projektikoordinaattori Hanna Meriläinen, ja toisena työntekijänä tiedotuspisteessä tullaan näkemään juuri tällä viikolla työnsä aloittanut viestintäassistentti Iris Aarola.

Seuraa tiedotustamme

Lisätietoa EU-tietokeskuksen toiminnasta verkkosivuilta.

Tiedotamme EU-asioista myös sosiaalisen median kanavilla:

Ota yhteyttä

eu-tietokeskus@etela-pohjanmaa.fi
0400 241 813

EuropeDirect -tiedotuspisteiden logo.