
Teksti: kulttuurituottajaopiskelija Veera Ahonen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu
SEAMKin kulttuurituottajaopiskelijat järjestävät maksuttoman koko perheen EU:ta etsimässä -tapahtuman Seinäjoen Keskustorilla Eurooppa-päivänä 9.5.2026 klo 14–20. Ulkoilmatapahtumassa tutustutaan eurooppalaisten maiden musiikkiin, makuihin ja taiteeseen kiertämällä erilaisia rasteja. Tervetuloa kuuntelemaan livemusiikkia, tekemään taidetta sekä maistelemaan eurooppalaisia ruokia ja juomia!
Eurooppalaisen kulttuuriin tutustumisen lisäksi tapahtumassa esitellään tietoa EU:sta. Tapahtuman tavoitteena onkin tarjota mahdollisuus päästä tutustumaan maanosamme kulttuuriin sekä tehdä EU:ta tutuksi hauskojen aktiviteettien avulla. Tapahtuman järjestävän SEAMKin opiskelijatiimin toimeksiantajana toimii Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus.
Ohjelmassa tekemistä kaikenikäisille
Tapahtumassa kierretään Seinäjoen Keskustorin alueella erilaisia rasteja, jotka ovat yleisölle avoinna klo 14–18 välisenä aikana. Rastien kiertäminen ei maksa mitään.
Taiderastilla pääsee esimerkiksi maalaamaan, piirtämään ja kokeilemaan muotoilua muovailuvahalla. Omaa tietämystään Euroopan maista, nähtävyyksistä ja tunnetuista tavaroista pääsee puolestaan testaamaan esinearvoitus- sekä postikorttirasteilla. Lasten rastilla on luvassa ongintaa ja kasvomaalauksia perheen pienimmille.
Vekseli Plazassa torin laidalla näytetään tapahtuman aikana suomalaisten Euroopan parlamentin jäsenten videohaastatteluja. Videoita kannattaa seurata tarkasti, sillä niistä voi olla hyötyä myöhemmin tietokilpailussa tai arvontaan osallistuessa.
Eurooppalainen yliopistoallianssi HEROES pitää tapahtuman aluksi klo 14–16 rastia, jolla esitellään verkoston toimintaa. Viereisellä rastilla on paikalla vaihto-opiskelijoita kertomassa vaihtokokemuksistaan.
Nopeimmille opiskelijoille on jaossa haalarimerkkejä suorituspassin palauttamista vastaan. Lisäksi tapahtumassa on opiskelijoille suunnattu valokuvakilpailu EuroSelfie, joka haastaa luovaan ajatteluun ja akrobatiaan.
Tapahtuma huipentuu torilla pelattavaan mölkkyturnaukseen, jonka voittajajoukkuetta palkitaan BioRexin elokuvalipuilla!
EU:ta etsimässä -tapahtuma Seinäjoen Keskustorilla (os. Kalevankatu 7) 9.5.2026
- 14 Tapahtuma alkaa, rastit kierrettävissä klo 18 saakka
- 15.30 Bingo ravintola Vekselissä
- 16 Valentio & Johnny Kardin esittävät tunnettuja eurooppalaisia kappaleita Toripaviljongissa
- 18 Mölkkyturnaus torilla, DJ Kobi Spins esiintyy Vekselin terassilla
- 20 Tapahtuma torilla päättyy, Eurooppa-päivän jatkot Irish Pub Danny Boyssa alkavat
Eurooppalaisia makuja ja virvokkeita
Tapahtuman ruokatarjoiluista vastaa Street15, joka pitää torilla kojua, josta saa ostettua pienellä rahalla erilaisia annoksia. Myös vegaanisia annoksia on saatavilla.
Eurooppalaisia virvokkeita voi ostaa anniskeluravintola Vekselistä tapahtuman aikana. Ravintolassa voi osallistua myös bingoon klo 15.30 alkaen.
Toritapahtuman päättyessä klo 20 alkavat Eurooppa-päivän jatkot kivenheiton päässä Irish Pub Danny Boyssa, jossa on luvassa Eurooppa-aiheinen tietovisa.
Lämpimästi tervetuloa juhlimaan Eurooppa-päivää kanssamme!
Voit seurata tapahtuman tiedotusta Facebookissa ja Instagramissa.
Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Eeli Salmela, p. 0400 241 813.