Kuntahulinoista nostetta yhteistyöhön


Kollaasikuva, jossa polaroid-tyyppisiä otoksia Etelä-Pohjanmaan liiton henkilöstöstä kuntavierailulla.

Etelä-Pohjanmaan liitto lanseerasi ihka ensimmäiset Kuntahulinat tänä keväänä. Tempaus rakentui edunvalvontapainotteisesta kuntakierroksesta, joka jatkuu edelleen, sekä Etelä-Pohjanmaan liiton henkilöstön vierailuista liiton jäsenkuntiin. Lisäksi kunnissa vieraillaan myös kulttuuriasioiden merkeissä.

Edunvalvonta-asioiden kuntakierroksella muurataan yhteistä kivijalkaa edunvalvonnalle

Jokaiseen jäsenkuntaamme kevään mittaan rantautuva edunvalvontapainotteinen kuntakierros on jo hyvässä vauhdissa – jo yli puolet kunnista on saanut sen tiimoilta vieraita liitosta. Kierroksen tarkoituksena on perehtyä syvällisesti kuntien omiin edunvalvontatavoitteisiin ja peilata niitä maakuntatason tavoitteisiin. Keskustelun kautta haetaan yhteistä pohjaa alueen edunvalvonnalle ja pohditaan, miten maakunnan liitto voisi tukea kuntia yhä paremmin edunvalvonnallisissa asioissa.

− Olemme käyneet todella hyviä keskusteluja kunnissa. Teemoina ovat korostuneet muun muassa liikenne, tiestön kunto, osaava työvoima ja uusiutuva energia. Monet kunnat ovat yllättäneet erittäin positiivisesti innovatiivisuudellaan ja valveutuneisuudellaan, maakuntajohtaja Heli Seppelvirta kertoo.

Kuvakollaasi, jossa Polaroid-tyyppisiä kuvia EP:n liiton johdon edunvalvontakierrokselta eri kunnissa.
Maakuntajohtajan lisäksi edunvalvontakierrokseen ottaa liiton puolesta osaa vaihtuva kokoonpano liiton johtoa ja asiantuntijoita.

Edunvalvontakierros jatkuu vielä toukokuun puolelle. Kierroksen jälkeen keskustelujen anti summataan liitossa kokonaisuudessaan yhteen ja analyysin jälkeen päästään toden teolla hiomaan edunvalvonnan kärkiä.

− Kierroksesta on jäänyt tähän mennessä mieleen päällimmäisenä ilo siitä, miten hyvää palautetta henkilöstömme on saanut. Jatkamme innolla kierrosta eteenpäin, lupaa Seppelvirta.

Henkilöstö jalkautui jäsenkuntiin työvierailujen merkeissä

Viime viikko oli Kuntahulinoiden kiivastahtisi rupeama, kun liiton henkilöstö jalkautui jäsenkuntiin työvierailun merkeissä. Liiton edustajat pääsivät kurkistamaan kuntien arkipäivään, verkostoitumaan kuntien työntekijöiden kanssa sekä vertaisoppimaan kunnissa työskenteleviltä kollegoiltaan.

Kaksi naista seisoo Isonkyrön mainoksen edessä. Mainoksessa on teksti "Elämää suurempi Isokyrö".
”Aamupäivä Isossakyrössä kului kuulumisia vaihtaen muun muassa kunnan elinkeino- ja yrityspalvelujen sekä kaavoitusasioiden parissa. Lounaalla saimme vielä muistutuksen mm. Isonkyrön hienoista kesätapahtumista”, kertovat Susanna Anttila ja Lea Palomäki.

Liiton henkilöstö kommentoi vierailujaan muun muassa seuraavasti:

” Mukava ja piristävä vierailu!”
” Päivään mahtui hedelmällistä keskustelua viestintäalan tilanteesta kollegoiden kesken.”
” Iltapäivä kului vilkkaasti keskustellen ja kulttuurin kehitystarpeita pohtien. Tästä on hyvä jatkaa!”
” Mielenkiintoinen kurkistus käytännön hanketyöhön!”

Monissa kunnissa henkilöstön vierailuun oli varauduttu huolellisesti ja vieraat otettiin vastaan monipuolisen ohjelman kera. Vierailijoita saatettiin kierrättää paikallisissa nähtävyyksissä ja kunnan avainpaikoilla. Kunnasta saattoikin vierailun mittaan tulla esiin ihan uusia puolia.

Etualalla avaruuspukuinen ihmishahmo ja takana näkymä avaruusaluksesta.
Minna Nikkari pääsi Lappajärvellä virtuaaliselle avaruusmatkalle.

− Toki arvoa on ihan vain arkipäivän kohtaamisella ja yhdessä vietetyllä ajalla. Helpoimmillaan vierailu järjestyi lainaamalla liiton edustajalle pöydänkulmaa ja tuolia, jossa etätyön tekeminen oli mahdollista. Hedelmällisiä olivat myös olleet kuntien henkilöstön kanssa vietetyt kahvi- ja lounastauot, sillä epäviralliselle keskustelulle kumppaneiden kanssa ei ole koskaan liikaa aikaa, muistuttaa Seppelvirta.

Kunnissa vieraita myös kulttuuriasioiden merkeissä

Etelä-Pohjanmaan kunnat ovat saaneet vieraita myös kulttuuriasioissa. Kierros liittyy paitsi liiton kulttuurin tehtäväalueen edunvalvontatyöhön mutta myös alueelliseen Kulttuurin paikka II -kehittämistehtävään.

Kulttuurin kuntakierros on alkanut huhtikuussa ja se jatkuu kesäkuun puolelle saakka. Kiertueella kuullaan kuntien kulttuuripalveluiden ajankohtaisista asioista ja kehittämistarpeista. Tavoitteena on koota alueesta kokonaiskuvaa myöhemmän hanketyöskentelyn tueksi.

Kulttuurikierroksen ihmisiä seisomassa Villa Väinölän portailla Alajärvellä.
Alajärvellä keskusteltiin muun muassa Aalto-keskuksen ja Nelimarkka-museon suuresta merkityksestä paikkakunnalle. Missään muualla maailmassa ei pääse tutustumaan sekä Aallon ensimmäiseen että viimeiseen luomukseen!

Työläs mutta antoisa tempaus

Kuntiin suuntautunut monikerroksinen vierailujen rypäs niin edunvalvonnan, henkilöstön kuin kulttuurinkin osalta on maakuntajohtaja Seppelvirran mukaan vienyt paljon aikaa ja vaatinut lukemattomia ajokilometrejä.

− Ponnistus on kuitenkin ollut äärimmäisen antoisa ja vahvistanut yhteistyötämme kuntien suuntaan todella monin eri tavoin, joten jokainen ajettu kilometri on varmasti ollut vaivan väärti. Tämä on antanut kimmokkeen tarttua vähän hulluihinkin ajatuksiin, ja liiton ideointimylly seuraavien tempausten suunnittelemiseksi onkin jo ottanut uusia kierroksia, Seppelvirta nauraa.

Teksti: Hanne Rantala