Lastenkulttuuria edistetään MaaMa-hankkeella

Lastenkulttuuria edistetään MaaMa-hankkeella

Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut ja lastenkulttuurikeskus Louhimo ovat aloittaneet yhteistyön MaaMa-hankkeen avulla. MaaMa eli Maakunnalliset mahdollisuudet on hanke, jonka avulla edistetään lastenkulttuuria Etelä-Pohjanmaalla ja selvitetään konkreettisesti lastenkulttuurikeskus Louhimon toiminnan mahdollista laajentamista maakunnassa. Asia on kirjattu toimenpiteenä myös kulttuuristrategiaan. Louhimon toiminnan laajentaminen liittyy sekä yhteistyön että hyvinvoinnin kulmakiviin ja sillä edistetään kulttuurin saavutettavuutta ja saatavuutta sekä kehitetään taide- ja kulttuurikasvatustyötä maakunnassa.

Louhimo on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden musiikkiin ja sirkukseen erikoistunut lastenkulttuurikeskus. Se on perustettu vuonna 2006. Toiminta-alue käsittää tällä hetkellä Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan. Louhimo työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi tuottamalla heille laadukkaita taide- ja kulttuuripalveluja sekä tekemällä heidän kanssaan taidetta ja kulttuuria. Keskeisiä toimintatapoja ovat musiikintekotyöpajat, innoittava bänditoiminta, sirkustyöpajat, monitaiteiset projektit, erityisryhmien parissa työskentely, esiintymistilaisuudet nuorille, musiikkisisältöisten menetelmäoppaiden julkaisutoiminta sekä laaja opetusmateriaalipankki kotisivuilla. Toiminta on lapsilähtöistä ja lasten ja nuorten omia taiteellisia tarpeita kunnioittavaa.

Louhimon toiminnan mahdollista laajentamista on selvitetty monin eri tavoin. Alkuvuodesta lähestyttiin maakunnan kuntia, kouluja ja päiväkoteja laajalla kyselyllä ja nyt syksyllä toteutetaan kunnissa pilotteja. Mukaan pilottikokeiluun lähti 10 kuntaa: Alajärvi, Alavus, Isojoki, Lappajärvi, Kuortane, Evijärvi, Soini, Ähtäri, Kauhajoki ja Karijoki. Jokaisessa kunnassa pidetään yksi työpajapäivä, joka sisältää neljä 45 minuutin työpajaa. Kunnat ovat saaneet valita työpajojen kohderyhmän, joita ovat alakoulujen oppilaat. Työpajojen sisällöt ovat sirkusta, sanataidetta, elektronista musiikkia tai musiikin tekemistä iPadin GarageBand-sovelluksen avulla. Työpajat sisältyvät koulupäivään. Työpajojen toinen merkittävä kohderyhmä ovat opettajat ja kasvattajat, joille sisällöt voivat tarjota työvälineitä ja lisätietoa taide- ja kulttuurisisältöjen ohjaamisesta.

Koronatilanne on aiheuttanut haasteita pilottien toteutukselle. Luovat ihmiset ovat kuitenkin kehitelleet luovia ratkaisuja tilanteeseen. Louhimon taidekasvattajat ovat suunnitelleet ja alkaneet toteuttaa myös digisisältöjä. Esimerkiksi GarageBand-työpaja on mahdollista toteuttaa digitaalisten alustojen ja etäohjeistusten avulla, jos koululta löytyy iPadit. Myös sanataidetyöpajasta on valmistumassa hyvä etänä toteutettava kokonaisuus.

Työpajojen lisäksi MaaMa tarjoaa kuntien varhaiskasvatukselle taidetärppejä, jotka on suunniteltu Taiturin taidetoiminnassa, osana Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden kulttuurikasvatussuunnitelmaa. Taidetärpit pitävät sisällään Dinostoorin ja Kiukkuräpin, jotka on tehty yhteistyössä Louhimon ja päiväkoti Saiman kanssa. Dinostoori inspiroi tutustumaan elokuvan maailmaan ja Kiukkuräpissä tutustutaan räppiin sekä sen herättämiin tunteisiin. Lapset pääsevät tekemään myös oman huippuräpin.

MaaMa-hanke mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille pääsyn kulttuurin ja taiteen pariin. Louhimossa hankkeen parissa työskentelevät lastenkulttuurikoordinaattori Tanja Huuskonen ja MaaMan koordinaattori, kulttuuriohjaaja Elina Muotio. Hyvien kokemusten ja saadun palautteen pohjalta hankkeelle ollaan hakemassa jatkoa ensi vuodelle, jolloin tavoitteena on saada lastenkulttuuritoiminnan pariin kaikki Etelä-Pohjanmaan kunnat.

Teksti: Tuija Ahola, kehittämisasiantuntija
Kuva: Louhimo

Scroll Up