
Etelä-Pohjanmaan liitossa eletään jälleen hankerahoituksen vilkkaita aikoja. Syksyn aikana on avautunut mahdollisuus hakea sekä kansallista kehittämisrahoitusta että EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman tukea. Hakemuksia on jätetty runsaasti, mikä kertoo alueen aktiivisuudesta ja kehittämishalusta.
Viimeiset kansalliset AKKE-varat haettavissa
Etelä-Pohjanmaalle jäi vielä pieni potti kansallista aluekehittämisrahoitusta (AKKE) aiemmista hankkeista säästyneitä varoja. Jaossa on 40 000 euroa, joka on suunnattu maakunnallisiin elinvoiman ja vetovoiman kehittämiseen liittyviin selvityshankkeisiin. Hakuaika päättyy 10.10.2025 kello 16.00
– Nyt avautunut haku on viimeinen laatuaan, sillä uutta vastaavaa rahoitusta ei ole tullut. Haluamme kohdentaa varat hankkeisiin, jotka tuottavat selkeästi rajattua tietoa ja tuovat uutta näkökulmaa maakunnan kehittämiseen, kertoo aluekehitysjohtaja Heli Rintala.
AKKE-hankkeina rahoitettavien selvitysten tulee olla hyödyllisiä laajalle joukolle toimijoita ja tarjota lisäarvoa Etelä-Pohjanmaan elinvoiman ja vetovoiman vahvistamiseen.
EU-ohjelman hauissa vilkas osallistuminen
Elokuun lopussa päättyneissä EAKR- ja JTF-hauissa nähtiin jälleen vilkasta kiinnostusta. Yhteensä hakemuksia tuli noin viiden miljoonan euron arvosta.
– On rohkaisevaa huomata, että eri puolilta maakuntaa nousee uusia ideoita ja yhteistyöhankkeita. Hakemusten määrä osoittaa, että alueella on intoa kehittää niin ilmastotyötä kuin puolustusteollisuuden yhteistyötäkin, Rintala toteaa.
Suosituin haku kohdistui Hiilineutraali Suomi -kokonaisuuteen, johon jätettiin 12 hakemusta. Rahoitusta oli jaossa 1,5 miljoonaa euroa, mutta tukea haettiin noin 2,5 miljoonan euron edestä. Hankkeet liittyvät energiatehokkuuteen, kiertotalouteen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.
Puolustusteollisuuteen liittyvässä EAKR-teemahaussa jätettiin neljä hakemusta, joilla haettiin yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa. Rahoitusta oli tarjolla miljoona euroa. Oikeuden mukaisen siirtymän rahaston (JTF) haussa tukea oli jaossa 1,5 miljoonaa euroa, ja hakemuksia jätettiin kahdeksaan hankekokonaisuuteen, yhteisarvoltaan noin 1,4 miljoonaa euroa.
Hakemusten käsittely on parhaillaan käynnissä, ja päätösten odotetaan valmistuvan muutaman kuukauden sisällä.
Rintala painottaa, että hankerahoitus on alueelle tärkeä väline, jolla vauhditetaan uusia avauksia ja vahvistetaan elinvoimaa.
– Hyvät ideat ja yhteinen tekeminen kantavat pitkälle. Vaikka kaikkia hankkeita ei voida rahoittaa, jokainen hakemus kertoo siitä, että Etelä-Pohjanmaalla halutaan rakentaa tulevaisuutta määrätietoisesti, Rintala summaa.
Tietoa jo rahoitetuista hankkeista löytyy osoitteesta: https://epliitto.fi/hankerahoitus/rahoitetut-hankkeet/ .
