Yhdessä kohti kestäviä innovaatioekosysteemejä – CODIL-hankkeen kansainvälinen tapaaminen Seinäjoella  


Vieraamme ihastelivat suomalaista luontoa Kraatterinjärven Geoparkissa. Kuva: Aana Vainio.

Lokakuun alussa Seinäjoella oli kansainvälistä säpinää, kun CODIL (COVID-Disrupted Regional Innovation Ecosystems) -hankkeen kumppanit eri puolilta Eurooppaa kokoontuivat Etelä-Pohjanmaalle. Tapaaminen, joka järjestettiin 30.9.–2.10.2025, kokosi yhteen aluekehittämisen asiantuntijoita, korkeakoulujen edustajia ja innovaatioverkostojen toimijoita pohtimaan, miten alueellisia innovaatioekosysteemejä voidaan rakentaa entistä vahvemmiksi pandemian jälkeisessä Euroopassa. 

Tapaamisen keskiössä oli käytännön oppiminen – miten Etelä-Pohjanmaa on onnistunut yhdistämään yrittäjyyden, koulutuksen ja yhteisöllisyyden alueelliseksi vahvuudeksi. Vieraat pääsivät tutustumaan useisiin paikallisiin kohteisiin, joissa kehitetään uusia toimintamalleja, vahvistetaan osaamista ja rakennetaan tulevaisuuden kasvun edellytyksiä.  

Yhteinen oppiminen ja rajat ylittävä yhteistyö ovat avain vahvempiin, kestävämpiin ja elinvoimaisempiin innovaatioekosysteemeihin. CODIL-hankkeen puitteissa rakennettu verkosto tarjoaa arvokkaan alustan kokemusten jakamiselle ja uusien ratkaisujen kehittämiselle, jotka tukevat alueiden kestävää kasvua ja muutoskykyä. 

Etelä-Pohjanmaan vahvuudet esillä 

Kolmipäiväisen ohjelman aikana hankepartnerit pääsivät tutustumaan monipuolisesti alueen kehittämistyöhön ja hyviin käytänteisiin: 

🔸 Skaalaamo eli Seinäjoen Startup Hub – Into Seinäjoen Tapio Seppä-Lassila esitteli, miten Skaalaamo tukee kasvuyrittäjyyttä tarjoamalla tiloja, mentorointia ja verkostoja. Keskustelimme siitä, miten startup-yhteisöt voivat vahvistaa alueellista resilienssiä ja toimia ponnahduslautana kansainvälisille markkinoille. 

🔸 Into Seinäjoen yhteisölliset toimitilat Framilla – Jaana Paavola esitteli Framin monipuolisia työympäristöjä, joihin kuuluvat toimistohotellit, Frami Station sekä yhteisöllinen työtila. Nämä tilat tarjoavat joustavia ratkaisuja niin pienille yrityksille, etätyöntekijöille kuin kasvuyrityksillekin, ja tukevat verkostoitumista, uuden yrittäjyyden syntyä sekä alueen innovaatioekosysteemin vahvistumista. 

🔸 SEAMK Innovaatioviikko – Jaana Liukkonen kuvasi mallia, jossa opiskelijat ja yritykset kehittävät ratkaisuja yhdessä. Tämä herätti kiinnostusta siitä, miten korkeakoulut voivat toimia innovaatiokumppaneina ja vahvistaa alueen osaamispohjaa. SEAMK Innovaatioviikko on CODIL-hankkeen alueellinen hyvä käytänne. 

🔸 HUBI25 – yhteisöllinen työtila – Alajärveläinen hyvä käytänne siitä, miten maaseudulla voidaan rakentaa yhteisöllisiä työtiloja, jotka tukevat paikallista yrittäjyyttä ja elinvoimaa. Keskustelimme erityisesti siitä, miten tällaiset tilat voivat ehkäistä osaajien poismuuttoa ja luoda uusia mahdollisuuksia pienemmillä paikkakunnilla. HUBI25 – yhteisöllinen työtila on CODIL-hankkeen alueellinen hyvä käytänne. 

🔸 Kraatterijärvi Geopark – Impact Crater Lake – Lappajärvi Geopark – tutustuimme Suomen uusimpaan ja Etelä-Pohjanmaan toiseen UNESCO Global Geopark -alueeseen, ja kapusimme Vimpelin Lakeaharjulle ihastelemaan eteläpohjalaista luontoa. Vierailu nosti esiin, miten luonnonperintöä voidaan hyödyntää aluekehityksessä ja kansainvälisessä matkailussa vastuullisesti. 

🔸 Foodwest Oy – Jaakko Holtinkoski esitteli yrityksen elintarvikealan tuotekehitys- ja testauspalveluja sekä johdatti meidät kierrokselle heidän innovointia huokuvissa tuotantotiloissaan. Keskustelimme siitä, miten yritykset voivat hyödyntää Foodwestin osaamista uusien tuotteiden kehittämisessä ja kansainvälistymisessä. 

🔸 Etelä-Pohjanmaan ruokaekosysteemi – Into Seinäjoen Sanna Kankaanpää kuvasi, miten alueellamme rakennetaan yhteistyötä ruokajärjestelmän kehittämiseksi. Tämä herätti keskustelua erityisesti ruokaturvasta, kestävyydestä ja alueellisista vahvuuksistamme. 

🔸 SEAMK Food Labs – Matti Leppälehto esitteli Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkimus- ja oppimisympäristön, joka tukee kokeiluja ja yritysyhteistyötä. Vierailu konkretisoi, miten korkeakoulut voivat toimia yritysten innovaatiokumppaneina. 

🔸 Visit Seinäjoki Region Oy – Jenniina Palmu esitteli alueemme matkailutoimintaa ja sen kytköksiä aluekehittämiseen. Keskustelimme siitä, miten matkailu voi toimia alueen vetovoimatekijänä ja vahvistaa myös muiden toimialojen kasvua.  

Uusi pilotti kehittää yhteisöllisiä työtiloja kansainvälisellä mallilla 

Syyskuussa CODIL-hankkeessa käynnistyi uusi pilotti, joka keskittyy yhteisöllisten työtilojen kehittämiseen Irlannissa luodun Connected Hubs -mallin pohjalta. Western Development Commissionin hallinnoima Connected Hubs -verkosto kokoaa yhteen lähes 400 etätyötilaa yhden yhteisen digitaalisen alustan kautta. Alusta ei ainoastaan mahdollista työtilojen varaamista, vaan se toimii myös verkostoitumisen välineenä: käyttäjät, yrittäjät ja palveluntarjoajat voivat löytää toisensa, jakaa osaamista ja rakentaa uusia yhteistyön muotoja. 

Etelä-Pohjanmaalla pilotoidaan mallia yhteistyössä Irlannin ja Ranskan kumppaneiden kanssa. Uusi hankepartnerimme Into Seinäjoki tarkastelee, miten vastaavaa ratkaisua voitaisiin soveltaa alueen yritysten, etätyöntekijöiden ja yhteisöllisten tilojen tarpeisiin. Into tarjoaa jo nyt monipuolisia yhteistyötiloja, joissa yrittäjät, etätyöntekijät ja palveluntarjoajat voivat työskennellä rinnakkain. Pilotin tavoitteena on kehittää uusia käytäntöjä, jotka vahvistavat yrittäjyyttä, tukevat joustavia työnteon muotoja, luovat mahdollisuuksia paikallisille toimijoille ja lisäävät alueen houkuttelevuutta. 

Liam Horan esitteli tapaamisessamme Irlannin Connected Hubs -verkoston toimintaa. Kuva: Sarah Senf.

Pilotti on osa CODIL-hanketta, ja siinä ovat mukana Into Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan liitto, Western Development Commission (Irlanti), Údarás na Gaeltachta (Irlanti) sekä Laval Mayenne Technopole (Ranska). Pilotti toteutetaan ajalla 1.9.2025–31.8.2026, ja sen teemana on: “Managing, Animating, Promoting and Connecting Remote Work Hubs in the Laval and South Ostrobothnia regions by testing a Collaborative Platform.”  

Kirjoitimme pilotista ja yhteistyöstä Into Seinäjoen kanssa edellisessä Pro EP:ssä: Irlannin etätyötilamallista parhaat palat Etelä-Pohjanmaalle  – Etelä-Pohjanmaan liitto 

Lisätietoja CODIL-hankkeesta ja hankkeen pilotista antaa projektikoordinaattori Päivi Tuisku, paivi.tuisku@etela-pohjanmaa.fi 

Teksti: Ilona Mäki