Arkkitehtuurin ystävät elävät jännittävää aikaa. UNESCO päättää tulevan kesän aikana, liittyykö Alvar Aallon arkkitehtuuri maailmanperintökohteeksi. Hakemuksen nimi on AALTO WORKS, ja se kattaa kolmetoista kohdetta seitsemästä kaupungista. Seinäjoen Aalto-keskus on yksi niistä.
Hakemuksen ydin on ”humanistinen modernismi”, ajatus siitä, että Aallon arkkitehtuuri ei ollut vain esteettinen saavutus vaan osa suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamista. Tämä on uusi tapa kehystää Aallon perintö.
Erilaisia kokemuksia, sama rakennus
Aallon rakennukset ovat arkisesti läsnä Seinäjoella. Kuten moni lukiolainen, toimin kesäoppaana Lakeuden ristin kirkossa. Kohtasin kansainvälisiä arkkitehtiopiskelijoita ja tiekirkkoihin pysähtyviä eläkeläisiä. Heidän reaktionsa erosivat toisistaan, ja se opetti minulle jotain Aallon arkkitehtuurista. Kansainväliset vierailijat, jotka olivat nähneet vaivaa tullakseen paikalle, osasivat usein sanoittaa kokemuksensa. He opettivat nuorelle lukiolaiselle, miksi Aalto on heille erityinen: valon käyttö, materiaalien tuntu, tilan rytmi. Suomalaiset vierailijat lähestyivät rakennusta usein toisin, analyyttisemmin, rationaalisemmin, kenties arkisemmin. Tämä ero ei ole heikkous. Se kertoo siitä, että Aallon arkkitehtuuri herättää moninaisia kokemuksia, ja juuri siinä on sen voima.
Tutkimus tukee havaintoa
Kansainvälinen kirjallisuus vahvistaa tätä eroa. Suomalaiset tutkijat kirjoittavat Aallosta usein analyyttisesti, sitoen hänet osaksi suomalaista rakennusperinnettä ja yhteiskuntaa. Kansainväliset kirjoittajat taas vertaavat Aaltoa muihin modernismin mestareihin ja etsivät hänen paikkansa arkkitehtuurin historiassa.
Kenneth Frampton nosti Aallon esimerkiksi ”kriittisestä regionalismista”, arkkitehtuurista, joka vastustaa modernismin yhdenmukaistavaa tendenssiä. Colin St John Wilson puolestaan sijoitti Aallon osaksi ”toista traditiota”, joka vastusti CIAM:n dogmaattista ortodoksiaa ja korosti käyttäjän kokemusta. Molemmat ottavat Aallon vakavasti, mutta näkevät hänet eri tavoin.
Uudempi tutkimus avaa vielä yhden näkökulman. Sofia Nivarti (os. Singler) on tutkinut Aallon kirkkoarkkitehtuuria ja osoittanut, miten syvällisesti Aalto keskusteli kirkollisten toimijoiden kanssa, vastoin myyttiä yksinäisestä nerosta. Miguel Borges de Araújo on väitöskirjassaan tutkinut Aallon toimiston yhteistyökumppaneita ja paljastanut, miten kollektiivinen ”Aalto” todellisuudessa oli. Puolisoiden Ainon ja Elissan rooli on noussut näkyvämmäksi. Tämä ei vähennä Aallon merkitystä. Se syventää sitä.
Mitä UNESCO-hakemus kertoo ja mitä se jättää pois
AALTO WORKS -nominaatio rakentaa yhden selkeän kertomuksen: Aallon arkkitehtuuri hyvinvointivaltion rakentajana, kansainvälisesti merkittävänä modernismin ilmentymänä. Tämä kertomus on perusteltu ja toimii UNESCO:n kontekstissa erinomaisesti, mutta jokainen kertomus jotain pois. Moni kaupunki haluaa osan Aallosta: Jyväskylä on koulukaupunki, Helsinki hallinnollinen keskus, Paimio parantolan kaupunki, Alajärvi kenties Aallon perheen kaupunki.
Nominaatiosta puuttuvat esimerkiksi Rovaniemen keskus ja ulkomailta puuttuvat Wolfsburg ja Boston. Tämä ei ole kritiikkiä hakemusta kohtaan vaan toteamus siitä, että yksi kertomus ei voi kattaa kaikkea.
Etelä-Pohjanmaan oma tarina
Seinäjoki on mukana nominaatiossa. Aalto-keskus edustaa arjen demokratian arkkitehtuuria, paikkaa, jossa julkinen elämä kohtaa yhteisön. Mutta Etelä-Pohjanmaalla on myös tarina, jota nominaatio ei kerro. Aalto syntyi Kuortaneella ja kasvoi Alajärvellä. Nämä eivät ole osa hakemuksen tarinaa, mutta ne ovat osa sitä maaperää, josta Aalto nousi. Ja mikä merkittävämpää: Aalto palasi. Alajärven kunnantalo ja Seinäjoen keskus eivät olleet satunnaisia toimeksiantoja vaan tietoinen liike takaisin kotiseudulle.
Lopuksi
UNESCO-status olisi tunnustus, mutta kokemus syntyy paikan päällä. Aallon arkkitehtuuria ei voi täysin ymmärtää kuvista tai teksteistä. Se pitää kokea tilassa, valossa, materiaalissa.
Etelä-Pohjanmaalla on mahdollisuus kertoa oma osansa tarinasta. Ei kilpailemalla Helsingin tai Jyväskylän kanssa, vaan täydentämällä: juuret Kuortaneella ja Alajärvellä, paluu Seinäjoelle, kokemus kirkon hiljaisuudessa tai kirjaston valossa.
Teemu Hirvilammi
Alvar Aalto -työelämäprofessori
Tampereen yliopisto
Rakennetun ympäristön tiedekunta, arkkitehtuurin yksikkö
Epanet-verkosto