
Millaiset tekijät vaikuttavat muuttopäätöksiin? Olisi helppoa typistää vastaus työhön, mutta harva työikäinenkään muuttaa pelkästään työpaikan perässä. Mielekäs elämä muodostuu monista muistakin asioista: ystävistä ja yhteisöistä, vapaa-ajan vietosta, osallisuuden kokemuksista sekä erilaisista elämyksistä. Kokonaisuus ratkaisee.
Lakeuden leveältä kulttuuria
Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuurikierros pysähtyi maaliskuisena maanantaina Seinäjoelle pohtimaan alueen toimijoiden kanssa kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanoa. Samalla keskusteltiin yhdestä selonteon keskeisestä pitkän aikavälin tavoitteesta, kulttuurista muutosvoimana, ja esiin nousi olennainen havainto. Kulttuuri todella vaikuttaa siihen, minne ihmiset haluavat asettua. Työn rinnalle tarvitaan harrastuksia lapsille ja aikuisille sekä muita mielekkäitä vapaa-ajanviettotapoja. Lisäksi kaivataan mahdollisuuksia osallistua ja kokea kulttuuria.
Helmikuussa julkaistu, vuosille 2026–2035 laadittu Etelä-Pohjanmaan kulttuuristrategia sisältää kulttuurilupauksen, joka valikoitui myös strategian otsikoksi: meillä on Lakeuden leveältä kulttuuria. Se tarkoittaa mahdollisuutta tehdä ja kokea taidetta ja kulttuuria eri puolilla maakuntaa, nyt ja tulevaisuudessa.
Mutta kenen vastuulla on huolehtia, että tämä lupaus pitää? Vastaus on lopulta yksinkertainen. Meidän kaikkien.
Jos haluamme, että Etelä-Pohjanmaa säilyy houkuttelevana paikkana asua, opiskella ja rakentaa elämää, kulttuurilla on siinä keskeinen rooli. Kulttuuri ei ole irrallinen lisä, vaan olennainen osa arkea ja koko alueen veto-, pito- sekä lumovoimaa.
Monipuolinen kulttuuri lähellä arkea
Maakunnassamme on paljon vahvuuksia, joita emme aina muista sanoittaa. Taiteen perusopetus on saavutettavaa, tapahtumatarjonta monipuolista, kirjastopalvelut laadukkaita ja teatterikenttä harvinaisen rikas. Yhdistystoiminta on aktiivista, ja luontoon pääsee lähes kotiovelta. Etelä-Pohjanmaa tunnetaan vahvasta yrittäjyydestä ja ruokamaakuntana, mutta yhtä tärkeä osa alueen vetovoimaa on sen omaleimainen kulttuuri ja laadukas vapaa-ajan tarjonta. Ne jäävät silti keskustelussa usein vähemmälle huomiolle, vaikka ovat olennainen osa hyvää arkea.
Vaikka lakeuksilta on matkaa Ateneumin taidemuseoon Helsinkiin, taiteen äärelle pääsee myös omassa maakunnassamme. Kuvataide- ja galleriakohteita on runsaasti, eikä laadustakaan tarvitse tinkiä. Tarvitaan vain päätös lähteä liikkeelle.
Sama pätee kirjastoihin. Kahdeksantoista kunnan alueella toimii 41 kirjastopalvelupistettä, jotka tarjoavat paljon muutakin kuin lainattavaa: tapahtumia, kohtaamisia ja tiloja yhteiselle tekemiselle. Kirjastoissa järjestettyjen tapahtumien osallistujamäärä oli itse asiassa meillä Etelä-Pohjanmaalla vuonna 2024 koko maan korkein asukaslukuun suhteutettuna. Se kertoo palveluiden saavutettavuudesta ja vetovoimasta.
Lisäksi maakunnastamme löytyy elokuvateattereita poikkeuksellisen paljon, monesta kunnasta jopa useampi. Tämä ei ole itsestäänselvyys, vaan mahdollisuus, jota kannattaa käyttää. Elokuvissa käynti on paitsi ajanvietettä myös tapa pitää lähipalvelut elossa. Ja juuri tässä on kulttuurilupauksen ydin.
Kulttuuripalvelut eivät nimittäin säily itsestään. Palvelut säilyvät, kun me teemme valinnan käyttää niitä ja tunnistamme niiden arvon päätöksenteon kaikilla asteilla. Jokainen kirjastokäynti, näyttelyvierailu ja ostettu elokuvalippu on viesti siitä, että kulttuuri on tärkeää.
Haaste: vaihda koti-ilta kulttuurikokemukseen
Etelä-Pohjanmaalla kuntien kulttuuritoiminnan nettokäyttökustannusten keskiarvo on matalampi koko maan keskiarvoon verrattuna. Koko maan keskiarvo vuonna 2024 oli 174 euroa asukasta kohden, kun Etelä-Pohjanmaan luku oli 150,27 €.
Valtiokonttorin keräämät kuntataloustiedot sisältävät kulttuuritoiminnan kustannukset muun muassa kirjasto-, museo- ja musiikkipalveluista, taiteen perusopetuksesta, esittävistä taiteista, visuaalisen taiteen palveluista sekä yleisen kulttuuritoiminnan palveluista. Näistä kuluista ei ole enää varaa säästää.
On tärkeää muistaa, että kunnilla on keskeinen rooli kulttuuripalveluiden mahdollistajina. Ilman rahoitusta ei ole tiloja, tekijöitä eikä tapahtumia. Toisaalta ilman käyttäjiä ei ole myöskään perustetta palveluille. Siksi jokaisella valinnalla on merkitystä. Entä jos seuraava koti-ilta vaihtuisikin kulttuurikokemukseen? Lähtekää yhdessä perheen tai ystävien kanssa teatteriin, konserttiin tai museoon ja samalla tuette elävää kulttuuria ympärillänne.
Kulttuurissa on kyse myös tätä suuremmasta asiasta. Se on kohtaamisia, osallisuutta ja tunnetta siitä, että saa kuulua johonkin. Ajassa, jossa moni kokee epävarmuutta tai eriytymistä, kulttuuri tuo ihmisiä yhteen, rakentaa yhteisöllisyyttä ja pitää toivoa yllä.
Juhlapuheita enemmän tarvitaan tekoja kulttuurin eteen, niin päätöksenteossa kuin arjen valinnoissa. Ehkä kulttuurilupaus ei olekaan vain lupaus tarjonnasta, vaan lupaus yhteisöllisyydestä. Ja juuri siksi se on lupaus, josta kannattaa pitää kiinni yhdessä.
Helmikuussa julkaistun kulttuuristrategian kulttuurilupaus kuuluu kokonaisuudessaan näin:
“Etelä-Pohjanmaalla on tilaa kulttuurille. Täällä se saa elää omaleimaisena, juurevana, elinvoimaisena, monimuotoisena ja rohkeasti tulevaisuuteen kurkottavana. Kulttuuri kasvaa kestävällä tavalla ja se kuuluu kaikille. Meillä on Lakeuden leveältä kulttuuria.”
Tehdään yhdessä Etelä-Pohjanmaasta paikka, jossa kulttuuri kukoistaa, yhteisöllisyys vahvistuu ja ihmiset viihtyvät!
Lakeuden leveältä kulttuuria – Etelä-Pohjanmaan kulttuuristrategia vuosille 2026–2035 on saatavilla Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta tästä linkistä.

Hanna Hangasluoma
kulttuuripäällikkö
Etelä-Pohjanmaan liitto