Alajärvi – Aitoa Elämää Aaltojen Keskellä


Maisemakuva Alajärveltä.

Alajärvi sijaitsee kolmen maakunnan rajalla itäisessä osassa Etelä-Pohjanmaata. Alajärvi on Järviseudun seutukaupunkikeskus ja tarjoaa monipuoliset ja erinomaiset puitteet asumiselle, yrittämiselle ja lomailemiselle. Alajärvellä on investoitu viimeisen kymmenen vuoden aikaan kymmeniä miljoonia euroja kaupungin palvelurakenteisiin. Olemme saaneet saneerattua täysin uuteen uskoon mm. yläkoulun ja lukion sekä terveyskeskuksen tilat.  Tämän lisäksi uusi hirsinen päiväkoti, uimahalli, monitoimihalli, pallohalli, pelastuslaitos ovat meidän isoimpia uudisinvestointeja. Alajärvellä on yli 1300 kesäasuntoa, joiden kesäasukkaat muodostavat myös tärkeän osan kaupunkimme elämää.

Alajärveltä löytyy myös hyvin laaja erikoisliikkeiden ja kaupanpalveluiden tarjonta, joka palvelee koko seutukuntaa. Kaupungin investointien lisäksi alueen yritykset ovat investoineet samaan aikaan lähemmäs 150 miljoonaa euroa tuotantoonsa.  Alajärveltä löytyy monipuolinen teollisuusrakenne muun muassa vahva alkutuotanto, alumiini- ja metalliala ja puurakentaminen. Seuraava mittava projekti on lähes 40 kymmenen tuulivoimalan rakentaminen, joka on yli 200 miljoonan euron investointi. Käytännössä tuulivoima tulee tuottamaan vuositasolla moninkertaisesti koko Alajärven sähkönkulutuksen.

Kulttuuria ja urheilua

Alajärven slogan ”Aitoa Elämää Aaltojen Keskellä” viittaa Alvar Aaltoon sekä myös Alajärven runsaisiin vesistöihin. Alajärveltä löytyy edustava kokonaisuus akateemikko Alvar Aallon tuotantoa mm. kaupungintalo, kirjasto ja terveystalo. Alajärvellä voi ihastella Aallon varhaisimpia klassisimin sävyttämiä yksityisten rakennusten tuotantoa ja myöhemmän ajan maailman kuulun arkkitehdin funktionalistista julkisten rakennusten tuotantoa. Tämän lisäksi hautausmaalta löytyy Aallon suunnittelemat muistomerkit sankarihautamuistomerkki ja sukuhauta muistopaasi. Vuosittain Aallon kohteita käy katsomassa satoja ihmisiä ympäri maailman.

Alajärveltä löytyy myös Nelimarkka museo, joka on Etelä-Pohjanmaan alueellinen vastuumuseo. Professori Eero Nelimarkan vanhemmat ovat kotoisin Alajärveltä. Nelimarkka on tunnettu erityisesti pohjalaisista lakeusmaalauksista, mutta myös muotokuvista, joita hän maalasi muun muassa tunnetuista ihmisistä sekä perheenjäsenistään. Museon yhteydessä on myös taiteilija-residenssi, jossa vierailee vuosittain ulkomaalaisia taiteilijoita aistimassa Nelimarkan perintöä omien töiden tuotannossa.

Kulttuurin lisäksi Alajärveltä löytyy vahva urheiluseuratoiminta muun muassa Alajärven ankkurit, Lehtimäen Jyske ja Järviseudun pallokerho. Seurojen kautta pyöritetään monipuolisesti eri yksilö- ja joukkueurheilun osa-alueita. Alajärveltä on lähtöisin moni Euroopan ja Maailmanmestari. Suomessa Alajärven ankkureiden pesäpallojoukkue lienee tunnetuin osa Alajärven urheilua. Alajärveltä löytyy maailman ainoa täysmittaisella hiekkatekonurmella varustettu pesäpallokenttä, joka mahdollistaa harjoittelun ympäri vuoden. Toki hallia hyödynnetään pesäpallon lisäksi muussakin toiminnassa.  Kaiken kaikkiaan Alajärven panostukset sisä- ja ulkoliikuntapaikkoihin ovat olleet mittavat viimeisen kymmenen vuoden aikaan. Ilman muuta harrastusmahdollisuudet vetävät vertoja ihan isoille kaupungeille.

Alajärven tulevaisuus

Viime vuosien aikana olemme myös saaneet tänne useita paluumuuttajia.  He ovat nähneet Alajärven edulliset asumiskustannukset yhdistettynä monipuolisiin palveluihin syyksi muuttaa tänne. Täällä lapset pääsevät lukioon ja ammatilliseen koulutukseen, lätkäjoukkueista ja muista harrasteryhmistä löytyy tilaa ja harjoitusaikoja inhimilliseen aikaan, kansalaisopisto sekä musiikki- ja kuvaamataidekoulut antavat kaikille jotain. Etäisyydet ovat lyhyitä vieden enimmilläänkin 20 minuuttia matkustusaikaa. Alajärvi on lähellä luontoa ja tarjoaa elämiselle turvallisen ympäristön.

Alajärvi on ehdottomasti kokoaan suurempi kaupunki ja tämä kannattaa tulla toteamaan tänne itse omin silmin. Ehkä tulevaisuutesi koti on täällä Alajärvellä, ja vähintäänkin suosittelen poikkeamaan täällä lomamatkalla. Lukuisat kesätapahtumat, Alvar Aalto keskus, Nelimarkka museo, Lehtimäen Valkealampi ja monet muut kohteet ovat tutustumisen arvoisia paikkoja.

Alajärvi on vahva seutukaupunkikeskus nyt ja myös tulevaisuudessa. Avaimet menestykseen ovat omissa käsissä ja täällä ihmisillä on vahva usko Alajärven valoisaan tulevaisuuteen.

Vesa Koivunen, Alajärven kaupunginjohtaja

Alajärvi lukuina:

  • Väkiluku: 9 391 (ennakkotieto, 30.6.2021)
  • Työttömyysaste: 7,8 % (kesäkuu 2021)
  • Verotulot: 3 141 euroa/asukas (v. 2020)
  • Tutkintoja suorittaneiden osuus: 67,2 % (v. 2019)
  • Perheiden lukumäärä: 2 577 (v. 2020)
Alajärven kuntaprofiili.

Teksti on ensimmäinen osa Kynäälyjä-blogissamme julkaistavaa Terveisiä kunnista -juttusarjaa, jossa esittelemme Etelä-Pohjanmaan liiton jäsenkuntia. Uusi teksti julkaistaan kuukausittain.