Kahvikupponen pehmittämään jännitystä ja jännitteitä 


Maakuntajohtaja Heli Seppelvirta.

Elämme kesäloman kynnyksellä jännittäviä aikoja, sillä näillä hetkillä odotetaan syntyväksi Suomeen Petteri Orpon hallitusohjelma. Tätä paperia odottavat kaikki, sillä siinä suunnataan Suomen tulevaisuus. Ennakkotietojen mukaan runsautta ei ole jaettavissa, vaan katseet käännetään ennen muuta Suomen talouden oikaisemiseen. Hallitusohjelman vaikutuksilta ei välty yksikään ihminen eikä organisaatio. 

Etelä-Pohjanmaalta hallitusohjelmaneuvottelijoita oli neljä. Vertailun vuoksi naapurimaakunnasta Pohjanmaalta neuvottelijoita oli lähes nelinkertainen määrä. Tämä vertailu kertoo poliittisesta voimasta viedä asioita eteenpäin. Se kertoo myös siitä, miksi tarvitsemme Etelä-Pohjanmaan omien tavoitteiden eteenpäin viemiseen myös eteläpohjalaisia vaikuttajia siitäkin huolimatta, että Vaasan vaalipiirin maakuntien välinen yhteistyö on erinomaista. Voimme kuitenkin pohtia, mikäli kysymys on oman maakunnan hankkeen etenemisestä tai naapurimaakunnan, kumpi vie pidemmän korren? 

Etelä-Pohjanmaa on reilun 190 000 asukkaan vireä ja yritysmyönteinen maakunta. Maakunnan asutus ja yrityselämä ovat hajautuneet eri puolille maakuntaa. Maakunta on asukaslukuun verraten Suomen kärkipäätä yritystoimipaikkojen ja teollisuuden toimipaikkojen määrässä. Ruokimme 15 prosenttia Suomen väestöstä ja suunnitteilla on noin 8 miljardin euron suuruiset teollisuuden ja uusiutuvan energian investoinnit. Pohjanmaan maakunnassa asukkaita on hieman yli 176 000 ja Keski-Pohjanmaalla vajaat 68 000 asukasta. Olemme selkeästi väkirikkain Länsi-Suomen pohjalaismaakunta. 

Väkirikkaimman pohjalaismaakunnan pitää näkyä isosti ja saada kehittämistavoitteitaan eteenpäin. Siihen tarvitaan ehdottomasti yhteinen näkemys Etelä-Pohjanmaan tulevaisuudesta, hyvää maakunnan sisäistä yhteistyötä ja painavaa poliittista voimaa.   

Kaksi suurinta tulevaisuusinvestointikokonaisuutta Etelä-Pohjanmaalla ovat Seinäjoen ammattikorkeakoulun rahoituksen nosto ja sadat uudet aloituspaikat sekä maakunnan liikennehankkeet. Yksi maakunta Suomesta ei nimittäin ole sivistyksen kartalla korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määrällä mitaten, ja tämä maakunta on Etelä-Pohjanmaa. Kyse on suoranaisista työvoimapula-ammateista kuten sairaanhoitajista, sosionomeista, fysioterapeuteista, insinööreistä ja tradenomeista. Liikennehankkeista isoimmat ponnistukset koskevat muun muassa päärataa, valtateiden 3, 19 ja 18 kehittämistä sekä Suupohjan rataa. Odotamme suotuisia hallitusohjelmakirjauksia, sillä vaikuttamistyötä hallitusohjelmaan on tehty Etelä-Pohjanmaan liitossa vuoden verran. 

Maakuntien sisäisissä suhteissa on eri puolilla maata ajoittain kireyksiä, eikä Etelä-Pohjanmaa ole poikkeus. Yhteistyö ei ole aina niin tehokasta kuin se voisi olla. Kengän asennon soisi muuttuvan jo, sillä emme tarvitse maakunnan sisäistä vastakkainasettelua, vaan yhteistä tekemistä isojen kalojen nappaamiseksi. Ymmärretään, että alueiden elinvoiman näkökulmasta kilpailijat ovat muualla kuin tässä maakunnassa. Tähän yhteistyöhön haastan aivan jokaisen eteläpohjalaisen. Ensimmäinen askel luottamuksen rakentamiseksi voisi olla kesäinen kahvikupponen yhdessä. 

Hyvää ja rentouttavaa kesää! 

Heli Seppelvirta 
maakuntajohtaja