Linked Events -rajapinta − tehokas työkalu tapahtumatiedottamiseen 


Lappajärven kunnan vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela.

Virallisen viestin merkitys sidosryhmien palvelukäyttäytymisessä

Viranhaltijat toteuttavat kunnissa toimeaan yhteiskunnallisista tarpeista ja lähtökohdista, samalla synnyttäen niitä. Virallisen viestijän roolin tunnistaminen tehtävässä on keskeistä. Yhteiskunnallisina vaikuttajina meidän tulee synnyttää laadullisia välineitä ja toimintatapoja. Tehtävämme on vaikuttaa julkisella palvelumuotoilulla ihmisten sekä palvelua tuottavien sidosryhmien aktivointiin ja hyvinvointiin proaktiivisella otteella.

Henkilökohtaisesti toteutan palvelujen tai toimintojen muutosjohtamisen tueksi käsitteistöä ja argumentaatiota ydinjohtamisen ideologian kautta. Ydinjohtamisen tueksi muodostan osatekijöitä, joista tietyissä yhteyksissä käytän nimikettä ärsykkeet. Ärsykkeet vaikuttavat asiakasrajapinnalla joko edistämällä tai ehkäisemällä asetettua tavoitetta. Tässä asiayhteydessä ydinteema on pienkuntaprofiilin alaisen tapahtumatiedottamisen sekä -viestinnän uudistaminen digitaalisia työkaluja hyödyntäen. Ärsykkeenä tässä asiayhteydessä toimii tiedotuskanava Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenterin Linked Events -rajapintatyökalu.   

Kuinka Lappajärven kunta päätyi hyödyntämään Linked Events -rajapintaa virallisen tapahtumatiedottamisen työkaluna

Pohdin Lappajärven kunnan tapahtumaviestinnän palvelumuotoilua loppuvuodesta 2018. Uusiutumista todella tarvitsimme. Tarve vahvaan digitalisoitumiseen oli suuri, sillä pienessä kunnassa vaikuttaa vahva sidosrajapinta yksityisiä kulttuuripalveluiden tuottajia. Olen laskenut, että normaaliaikana kunnassamme tuotetaan noin 150 kulttuuritapahtumaa joka vuosi. Asiakasrajapinnalla vaikuttavana segmenttinä on vapaa-ajan asukkaiden kohderyhmä, ja myös heidän huomioiminensa palveluiden käyttäjinä sekä tiedon ja viestin saajina. Kunnan alueella sijaitsee noin 1 100 vapaa-ajan asuntoa, joten erottaudumme eriytymiskehitykseltä alueemme pienkuntaprofiilissa muillakin tavoin, kuin vain järvemme tai kivilajiemme syntyhistorian osalta.

Benchmarking kohdentui Ähtärin kaupunkiin, jossa vapaa-ajan infrastruktuuri sekä vahva matkailustrateginen kehittämisote olivat samankaltaisen profiilinomaisia, mitä mekin kuntaamme olimme synnyttämässä. Lappajärven kunta oli Ähtärin kaupungin jälkeen ensimmäinen kunta, joka otti omilla verkkosivuillaan käyttöön Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenterin Linked Events -rajapinnan.

Ensin vakuutuin Linked Events -rajapinnan visuaalisista laatutekijöistä. Paremmin asiaan paneuduttuani huomasin muitakin etuja, joita palvelu meille tarjosi. Itse tiedottamistyö tapahtuu pääasiassa vapaalla sidosryhmärajapinnalla säästäen kuntien resursseja. Alusta itsessään on kulttuurimatkailua edistävä tekijä paikkakunnallamme sekä alueellamme.

Kykenemme näyttöön perustuvasti osoittamaan, kuinka paljon kunnassamme, sekä lähikunnissa tapahtumia tuotetaan. Etelä-Pohjanmaan liiton vahva työote näkyy jatkuvana tuotekehitystyönä, jonka lopputulokseen voimme itse kuntina vaikuttaa. Mikä parasta, kaikki tämä Etelä-Pohjanmaan liiton kuntarahaosuuksien kautta ja sitä hyödyntäen. Linked Events -rajapinnan verkkosivuintegraatio on ainoa syntyvä kustannus, mikäli tätä ”palvelunäkymää” haluaa laatutekijänä hyödyntää.  

Synnytetään yhdessä tunnistettava toimintakulttuuri Etelä-Pohjanmaan alueen tapahtumatiedottamisesta

Arvon kuntakollegat: tarjoan tällä kerronnalla teille kohdennetun ärsykkeen. Miksi emme Etelä-Pohjanmaan alueella yhdessä käyttäisi helppoa, toimivaa ja jatkuvan kehityksen alaista yhteistä tapahtumakalenteria laadukkaalle monirajapintaiselle tapahtumatiedottamiselle?

Teillä kuntatoimijoina on mahdollisuus vaikuttaa virallista viestiä hyödyntäen ja ohjata kuntienne sidosryhmien palvelukäyttäytymistä. Ensimmäiseksi jokaisen meistä on itse päätettävä, onko kehityssuunta omien arvojenne tai oman kuntanne tarpeiden mukainen? Kerron mielelläni teille omasta tarinastamme lisää – olkaa siis rohkeasti yhteydessä!

Esimerkkejä Linked Events -rajapinnoista:

  • ahtari.fi
  • lappajarvi.fi
  • vimpeli.fi
  • kauhajoki.fi
  • seinajoki.fi
  • visitseinajoki.fi
  • visitlakeus.fi

Esimerkkejä sidosryhmien kiinnittämisestä uuteen toimintatapaan:

  • Vaikuta tarinallisella argumentaatiolla toimintatavan tavoitteista ja merkityksistä.
  • Sitouta ensin ne toimijat, jotka tuovat toiminnallaan lisäarvoa toiminnalle.
  • Toimintakäyttäytyminen indikoidaan vaikuttavana mittarina avustusmäärärahojen jakamisen yhteydessä.

Anssi Kuusela

Kirjoittaja on Lappajärven kunnan vapaa-aikasihteeri, jolla on vastuutoimialoinaan liikunta, kulttuuri ja nuoriso. Kuusela on myös hyvinvointivaliokunnan esittelijä.