Maakunnan kansainvälistymisen Excellence Forum järjestetään jälleen huhtikuussa avoimena kaikille kansainvälisestä kehittämistyöstä kiinnostuneille. Tapahtuma kokoaa yhteen asiantuntijoita, kuntien ja yritysten edustajia sekä muita sidosryhmiä käsittelemään työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton muutoksia ja mahdollisuuksia alueellamme.
Kuulemme puheenvuoroja mm. kotoutumislain uudistuksesta, suunnitteilla olevasta EU:n osaajien liikkuvuuspaketista, ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointikokemuksista ja työnantajien kyvykkyyksistä rekrytoida ulkomaalaisia osaajia. Foorumissa pääset käsiksi ajankohtaiseen tietoon, mutta ennen kaikkea aitoihin kokemuksiin, joita voit hyödyntää kansainvälistyvässä toimintaympäristössäsi!
KV Excellence Forum on osa parasta aikaa vietettävää Euroopan osaamisen teemavuotta. Euroopassa on käynnissä merkittävä väestörakenteen muutos ja monilla Euroopan alueilla on työvoimapula, myös täällä Etelä-Pohjanmaalla. Millaisia ratkaisuja tähän haasteeseen maakunnassamme löydämme?
Tapahtuma järjestetään pe 19.4. klo 12.30–15.30 Seinäjoki Areenalla, tilassa 141A. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Olemme pyytäneet ilmoittautumisia pe 12.4. mennessä kahvitarjoiluja varten. Tapahtuma on pääasiassa suomenkielinen.
Ohjelma
1. Ajankohtaiskatsaus kansainvälisyyteen klo 12.30–13.45 |
---|
Tapahtuman avaus Antti Saartenoja, innovaatiojohtaja, Etelä-Pohjanmaan liitto |
Kansainvälinen Etelä-Pohjanmaa Miika Laurila, yhteyspäällikkö, Etelä-Pohjanmaan liitto |
Talent mobility package Mirva Männikkö, EU-asiantuntija, Länsi-Suomen Eurooppa-toimisto (WFEO) |
Mitä on tulossa? Kotoutumislain uudistus KOTO24 Maija Lehtimaa, maahanmuutto- ja kotoutumisasiantuntija, Kuntaliitto |
Yrityscase: Miten työperäinen maahanmuutto voidaan nähdä voimavarana kunnassa ja miksi siihen kannattaa panostaa Tero Yliselä, HR- ja viestintäasiantuntija, MSK Group Oy, Kauhava |
Kommenttipuheenvuoro Tuomas Männistö, toimitusjohtaja, Ponte Oy |
Kahvitauko klo 13.45–14.15 |
2. Sijoita kansainväliseen tulevaisuuteen klo 14.15–15.30 |
---|
Työnantajien kyvykkyydet kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa ja monimuotoisen työyhteisön johtamisessa Mika Raunio, erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti |
Osataanko ulkomaalaisia opiskelijoita hyödyntää pienissä ja keskisuurissa yrityksissä? Helena Myllymäki, lehtori, SEAMK |
Kansainvälisenä harjoittelijana työyhteisössä – rekrytointikokemuksia ja vinkkejä työnantajille Jennylyn Carlos, opiskelija, SeAMK |
Osaavaa työvoimaa Euroopasta Tuomas Männistö, toimitusjohtaja, Ponte Oy Sanna Davidsson, EURES-asiantuntija, TE-toimisto |
Kansainväliset palvelut yrityksille Marja-Elina Kivisaari, Kehittämisasiantuntija, ELY-keskus |
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja antavat:
– Terhi Lake, kansainvälisten asioiden suunnittelija, puh. 040 6825 537, terhi.lake@etela-pohjanmaa.fi
– Julia Haapasaari, Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskuksen viestintäsuunnittelija, puh. 0400 241 813, julia.haapasaari@etela-pohjanmaa.fi