Kulttuurikartta taskuun ja lähimatkailemaan!


Kesä on vihdoin tullut! Sitä on odotettu ja eletty jopa etukäteen: on suunniteltu matkoja ja kaivattu kuumeisesti yhdessäoloa ja aurinkoa. Joskus kuitenkin käy niin, että perheen loma-ajat eivät lopulta menekään yksi yhteen tai yllättävä keittiöremontti vie niin voimat kuin kesälomabudjetinkin. Tai sitten sataa aina vettä, paitsi juhannuksena, kun on pakkasta. Syksyllä ehkä huomaamme, että kesä meni, emmekä oikeastaan tehneet mitään. Näin on käynyt minullekin useana vuonna.

Kun tänä keväänä Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuvana kulttuurituottajana aloitin harjoittelujaksoni Etelä-Pohjanmaan liitossa, pääsin työskentelemään Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartan parissa. Sen myötä koin oivalluksen, ettei kesällä tarvitsekaan aina lähteä Etelä-Pohjanmaata kauemmas kalaan: mielenkiintoisia perheille, kaveriporukoille ja ihan yksinkin seikkaileville soveltuvia kulttuurikohteita löytyy läheltä, jokaisesta alueemme 18 kunnasta. Lähimatkailu kulttuurikartan avulla ei vaadi pitkän aikavälin suunnitelmia eikä massiivista budjettilaskentaa, vaan kulttuurikohteen voi valita matalalla kynnyksellä ja nopealla aikataululla.

Kulttuurikartta on selainpohjainen verkkopalvelu, josta voi helposti löytää eteläpohjalaisia kulttuurin helmiä. Mukana on nähtävää ja koettavaa luontoreiteistä arkkitehtonisiin kohteisiin sekä museoista ja taidegallerioista tapahtumiin ja muistomerkkeihin. Osa karttakohteista on laajalti tunnettuja, mutta mukana on myös uusia tai vähemmän esillä olleita tuttavuuksia: oletko esimerkiksi tiennyt, että Kurikan Lakkitehdas on herännyt eloon ravintolan, juhlatilan ja pienpanimon muodossa? Tai ehkä olet taiteen ystävä, joka tahtoisi seikkailla värikylläisen katutaiteen keskellä Seinäjoki Graffitilandiassa. Luontoihmisen kannattaa ehdottomasti vierailla ainutlaatuisella, usean kunnan alueelle levittäytyvällä Kraatterijärven alueella, joka tänä keväänä on nimetty Unesco Global Geopark -kohteeksi.

Kuva: Seinäjoki Graffitilandia

Kulttuurikartta on osa alueellista Kulttuurin paikka II -kehittämistehtävää. Tänä kesänä nostetaan kartalle myös Etelä-Pohjanmaan vireää ja osaavaa teatteritoimintaa. Kulttuurikartan kesäteatterikampanja kokoaa yhteen lähes parinkymmenen kesällä näytöksiään järjestävän ammatti- ja harrastajateatterin ohjelmiston, joka löytyy kätevästi sekä verkkopalvelun liitteestä tulostettavana pdf-versiona että kulttuurikartan kesäesitteestä, johon saattaa törmätä esimerkiksi karttakohteissa tai tapahtumissa ympäri maakuntaa. Koonti ohjaa kävijän eteenpäin teattereiden omille kanaville, joten omiin suunnitelmiin sopivan teatterielämyksen löytäminen on helppoa ja kiva kesätekeminen nopealla aikataululla mahdollista.

Tulevana kesänä otan asiakseni tutustua vielä itselleni tuntemattomiin kulttuurin helmiin kulttuurikartan avulla. Aion huristella ympäri Etelä-Pohjanmaata moottoripyörän tarakalla tai polkea paikalle ihan perinteisesti polkupyörällä. Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenteri on myös oiva työkalu lähimatkailun suosimiseen, ja sitä aion itsekin käyttää aktiivisesti. Oman asuinympäristöni tuntemus on itselleni voimavara, jota voin hyödyntää ammatillisen pääoman kartuttamisen lisäksi siinä, miten puhun Etelä-Pohjanmaasta asuinpaikkana maakunnan ulkopuolelta tuleville ihmisille. Pohjalaisen trossaamisen sijaan voin vilpittömästi viedä viestiä luonnonkauniista ja perinteikkäästä eteläpohjalaisesta kulttuuriperinnöstä sekä oman kotiseutuni osaavista ja innostuvista ihmisistä, joiden harteilla lakeuksien mielenmaisema istuu. Syksyn tullen uskon huomaavani, että olen kesän aikana löytänyt ja kokenut paikkoja, joiden olemassaolosta tuskin tiesin – sekä samalla viettänyt ikimuistoisen ja vauhdikkaan kulttuurikesän.

Tutustu kulttuurin helmiin Etelä-Pohjanmaan kulttuurikartalla epliitto.fi/kulttuurikartta
Lue lisää kulttuurikartan kesäteatterikampanjan tiedotteesta tästä
Löydä ja ilmoita tapahtumat maksutta Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenterissa epkalenteri.fi

Susanna Lehtonurmi
harjoittelija
Etelä-Pohjanmaan liitto / Kulttuurin paikka II