
Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategia on julkaistu. Strategia linjaa koko maakunnan kehittämisen suuntaa ja ilmaisee yhteisen tahtotilan Etelä-Pohjanmaan tulevaisuudesta pitkälle eteenpäin. Varsinaisen strategia-asiakirjan lisäksi Etelä-Pohjanmaan liitto on julkaissut asiakirjan sisällöt kokoavan visuaalisen ja helppolukuisen tiivistelmän.
– Tiivistelmä tarjoaa havainnollisen kokonaiskuvan strategiakokonaisuuteen ja on tarkoitettu erityisesti heille, jotka haluavat nopeasti hahmottaa laajan ja monitasoisen kokonaisuuden. Se avaa strategian tavoitteita ja painopisteitä selkeästi ja ymmärrettävästi, aluekehitysjohtaja Heli Rintala kertoo.
Maakuntastrategia koostuu kolmesta keskeisestä aluekehittämisen asiakirjasta: pitkän aikavälin strategisista tavoitteista vuoteen 2050, maakuntaohjelmasta vuosille 2026–2029 sekä älykkään erikoistumisen strategiasta, Smart Lakeudesta. Yhdessä ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, joka ohjaa alueen kehittämistä, päätöksentekoa, edunvalvontaa ja rahoituksen kohdentumista.
Maakuntastrategia on syntynyt laajan vuoropuhelun ja yhteistyön tuloksena. Sen valmistelussa on huomioitu EU:n ja kansallisen tason aluekehittämistä ohjaavat linjaukset, ja strategia on maakuntavaltuuston hyväksymä.
– Strategian toimeenpano näkyy konkreettisesti muun muassa hanketoiminnassa, suunnitelmissa, päätöksenteossa ja lopulta eteläpohjalaisten arjessa, Rintala tarkentaa.
Maakuntastrategiaan ja sen tiivistelmään voi tutustua Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla. Tiivistelmä julkaistaan myöhemmin myös omana verkkosivunaan, mikä tekee sen käytöstä entistä sujuvampaa.
Tutustu maakuntastrategiaan:
Maakuntastrategian tiivistelmä
- Huomisen lakeus – maakuntastrategian tiivistelmä (pdf)
- Huomisen lakeus – maakuntastrategian tiivistelmä (selattava verkkoversio, ei saavutettava)
Huomisen Lakeus -maakuntastrategia
Lisätietoja:
Heli Rintala, aluekehitysjohtaja, p. 0400 172 202
Miika Laurila, yhteyspäällikkö, p. 040 6603 733