Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus
Suomi 30 vuotta Euroopan unionissa
Suomi liittyi samaan aikaan Itävallan ja Ruotsin kanssa EU:hun kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1995. EU-jäsenyys on hyödyttänyt Suomea merkittävästi mm. sisämarkkinoiden, vahvojen kauppasopimusten ja kansainvälisten kumppanuuksien myötä.
Samalla Suomi on päässyt vaikuttamaan EU:n kehitykseen. Suomi on korostanut EU-politiikassaan esimerkiksi kriiseihin varautumisen, arktisen politiikan ja Baltian maiden EU:hun yhdentymisen merkitystä.
Poimintoja EU-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle:
- Yli 130 000 suomalaista on päässyt opiskelemaan ympäri EU:ta Erasmus+ -ohjelman ansiosta.
- Suomalaisille maanviljelijöille on myönnetty 26 miljardia euroa EU-rahoitusta Euroopan maaseuturahastosta.
- Suomen BKT on kasvanut lähes 67 prosentilla EU:hun liittymisen jälkeen.
Mitä tarjoamme sinulle?
On avartavaa ymmärtää, kuinka maailman asiat vaikuttavat lakeuksien elämään. Etelä-Pohjanmaan liiton alla toimiva EU-tietokeskus selvittää, miten Euroopan unioni (EU) vaikuttaa maakuntaamme.
Kerromme esimerkiksi Euroopan unionin rahoittamien hankkeiden edistymisestä ja tuloksista, alueemme kansainvälisistä tapahtumista sekä EU:n toiminnasta – paikallista näkökulmaa unohtamatta.
Voit seurata sosiaalisen median kanaviamme Facebookissa, X:ssä ja Instagramissa sekä tilata uutiskirjeemme. Näin saat ajankohtaista tietoa suoraan sosiaalisen median uutissyötteisiisi ja sähköpostiisi!
Voit myös ottaa meihin yhteyttä ja kysyä mistä tahansa mieltä askarruttavasta EU-asiasta. Vastaamme kaikkiin yhteydenottoihin mahdollisimman pian. Lisäksi olet lämpimästi tervetullut tapahtumiimme, joissa käsitellään EU:n tulevaisuutta.
Käymme myös alueemme kouluissa pitämässä EU-aiheisia esityksiä ja oppitunteja, järjestämme kaikille avoimia EU:ta koskevia tapahtumia ja toimitamme postitse erilaisia virallisia julkaisuja ja oppimateriaaleja. Kaikki palvelumme ovat alueemme kansalaisille ja toimijoille maksuttomia.
On kuitenkin huomattava, ettemme voi tarjota oikeudellista neuvontaa emmekä tulkita EU:n lainsäädäntöä. Oikeudellisia asioita koskevissa yhteydenotoissa ohjeistamme sinua olemaan yhteydessä asianmukaisiin toimijoihin.
Keitä olemme?
Etelä-Pohjanmaalla toimiva EU-tietokeskus kuuluu Suomen Europe Direct -verkostoon, joka puolestaan on osa Euroopan laajuista tiedotuspisteiden verkostoa.
Tiedotuspisteiden tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta EU:n päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä sekä kannustaa kansalaisia osallistumaan keskusteluun EU:sta ja sen tulevaisuudesta.
Verkostoa hallinnoi Euroopan komissio. Euroopan komission Suomen-edustuston verkkosivut löydät tästä.
Lisätietoa tietokeskuksen toimintaperiaatteista löydät Euroopan unionin verkkosivuilta.
Euroopan parlamentin Suomen-toimiston verkkosivut löydät tästä.
Tilaa uutiskirjeemme
Ajankohtaista
14.1.2025 | Tapahtumat
Seminaari: Onnistu vaikuttamisessa – otetaan EU:sta hyöty irti
Tervetuloa kaksituntiseen seminaariin kuulemaan, miten EU-päätöksenteko toimii ja milloin eteläpohjalaisten toimijoiden kannattaa olla hereillä kertomassa kantansa siihen. Tilaisuudessa keynote-puheenvuoron pitää entinen…
8.10.2024 | Ajankohtaista
Maakunnan nuoret ja päättäjät kohtaavat Putsaa pöytä päättäjillä -tapahtumissa
Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus, Leader Liiveri sekä paikalliset nuorisotalot järjestävät yhteistyössä Putsaa pöytä päättäjillä -tapahtumia syksyllä 2024 Jalasjärvellä, Nurmossa ja Ilmajoella. Tapahtumissa nuoret…
25.9.2024 | Kynäälyjä-BLOGI
Päivä Brysselissä – Eurooppa tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia myös eteläpohjalaisille
Seinäjokinen kuntapäättäjä Piia Kattelus-Kilpeläinen osallistui syyskuussa Brysselissä järjestettyyn tutustumisvierailuun Euroopan komissioon. Kattelus-Kilpeläinen kuuluu Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa -verkostoon ja matka oli suunnattu…
11.6.2024 | Ajankohtaista
EU:n koheesiopolitiikan tulevia suuntaviivoja piirretään nyt
EU:n monivuotinen rahoituskehys ohjaa unionin toimintaa merkittävästi, sillä siinä määritellään, minkä verran EU-rahaa käytetään eri asioihin. Uutta rahoituskehystä vuosille 2028–2034 valmistaudutaan…
30.5.2024 | Ajankohtaista
Äänestäminen kannattaa aina, myös EU-vaaleissa
Europarlamenttivaalit ovat käynnissä ja ne ovat saaneet suomalaisten kiinnostuksen kasvamaan aikaisempiin vuosiin verrattuna. EU-vaalit ovat tärkeät myös Etelä-Pohjanmaalla, sillä äänestämällä vaikutetaan…